20.06.2019 | Hautaus- ja puistopalvelut

Hautojen hallinta-aikojen päättymisestä ilmoitellaan jälleen vihreillä merkeillä

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän ylläpitämillä hautausmailla on asetettu ilmoituksia haudoille, joiden hallinta-aika on päättynyt vuoden 2018 lopussa. Kuulutusilmoituksia on viety Joensuun ja Kettuvaaran hautausmaille.

Hautaoikeuden haltijalla on oikeus jatkaa haudan hallinta-aikaa 20-40 vuodella. Hallinta-ajan jatkamisesta tulee ilmoittaa hautausmaan toimistoon 31.12.2019 mennessä. Jos ilmoitusta ei tehdä määräaikaan mennessä, palautuu hauta seurakunnalle.

Mikäli haudan hallinta-aikaa ei jatketa, on nykyisen hautaoikeuden haltijan poistettava haudalla mahdollisesti oleva muistomerkki 30.6.2020 mennessä. Määräajan jälkeen muistomerkki siirtyy seurakuntayhtymän haltuun.

Hallinta-ajan päättymisestä ilmoitetaan haudoilla vihreillä kuulutusilmoituksilla. Luettelo haudoista, joiden hallinta-aika on päättynyt ja joista ei vielä ole oltu yhteydessä hautausmaan toimistoon, löytyy alla olevaa linkkiä klikkaamalla.

Kuulutus: Luettelo hautapaikoista, joiden hallinta-aika on päättynyt 2018 (Joensuu, Kettuvaara)

Lisätietoa saa myös hautausmaan toimistosta puh. 013 2635 571 tai puh. 013 2635 573 (ma-to klo 8.30-15, pe klo 8.30-14).



Takaisin