18.04.2018 | Ajankohtaista

Seurakuntayhtymän kesätöihin satoja hakijoita

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän kesätyöt kiinnostivat hakijoita. Hauta- ja puistopalveluiden töitä haki kaikkiaan yli 400 ihmistä. Haettavana oli 17-vuotiaille nuorille ja opiskelijoille suunnattuja kesätöitä sekä pidempikestoisia kausitöitä jo 18 vuotta täyttäneille.

Seurakuntayhtymä palkkasi kesä- ja kausitöihin reilut 60 ihmistä. Suurin osa valituista työskentelee Joensuun keskustan seurakuntien alueella. Työtehtävistä vajaat 20 sijaitsevat Vaara-Karjalan, Enon ja Pyhäselän seurakuntien alueella. 

Kesätyö kestää pääsääntöisesti kaksi kuukautta ja kausityö viisi kuukautta. Työtehtäviin kuuluvat hautausmaiden sekä puistojen yleishoito sekä hoidettaviksi annettujen hautojen hoitotyöt.

Seurakuntayhtymällä oli haettavana kesän ajalle myös kirkonoppaiden paikkoja. Hakemuksia Joensuun, Utran, Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran kirkkojen oppaiden tehtäviin tuli yhteensä 35. 

Joensuun ja Utran kirkkoihin on palkattu yhteensä kahdeksan opasta. Tuupovaaran ja Kiihtelysvaaran kirkkoihin pyritään palkkaamaan yksi kumpaankin. Oppaiden työtehtäviin kuuluvat kirkkojen esitteleminen vieraille. 


Takaisin