Hiljaisuus

Elämä on mennyt erilaiseksi. Se kulkee entistä lyhyemmissä sykleissä: kirje lähetetään sähköpostilla sekunnissa, uutiset luetaan tuoreeltaan verkosta, ihmisen oletetaan olevan tavoitettavissa puhelimitse miltei joka hetki.

Hitaudesta on tullut harvinaisuutta, levollisuudesta haave ja hiljaisuudesta ylellisyyttä.

Vaikka ainahan hiljaisuutta on kristinuskon piirissä arvostettu. Kautta kristinuskon historian on ollut ihmisiä jotka ovat vetäytyneet yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen päästäkseen lähemmäksi Jumalaa. Näin teki myös Jeesus.

Hiljaisuuden liike on vahvistanut kirkossa asemaansa samaan aikaan, kun yhteiskunnan rytmin kiihtyy. Hektisestä arjesta vetäytyminen, itseensä kääntyminen ja hiljainen rukous tuntuvat uudistavan ihmistä erityisen syvällä tavalla.

Hiljaisuus puhuu. Yksinäisyydessä ehtii tunnustella oloaan, eloaan ja suurimpia kysymyksiään.

Eikä aina tarvitse lähteä retriittiin. Joskus riittää sekin, että kävelee yksin itsensä kanssa tien laitaa. Siinäkin saattaa äkkiä huomata kuinka paino rintakehän ympärillä hellittää. Ja saattaa nähdä uudenlaista valoa, ja toivoa – uskoa elämään ja Jumalaan.