01.11.2017 | Ajankohtaista

Luentosarja kristillisestä mystiikasta alkaa 9.11.

Joensuun kaupunginkirjaston Muikku-salissa järjestetään marraskuisina torstai-iltoina klo 18 kristilliseen hiljaisuuden ja mystiikan perinteeseen johdattava luentosarja. Neliosaisen Yhtä sydämemme kaipaa -luentosarjan luennoitsijat ovat aihealueidensa syviä asiantuntijoita. Luennon lisäksi tilaisuuksissa on tarjolla keskustelua sekä mahdollisuus osallistua pieneen, päivän teeman mukaiseen ohjattuun hiljentymiseen.

Luentosarjan aloittaa to 9.11. TL, rovasti Petri Karttunen teemalla “Mystiikan polkuja halki vanhan ja keskiajan”. Karttusen mukaan mystiikka, meditaatio ja kontemplaatio tuovat monen mieleen idän uskonnot, vaikka latinankieliset termit ovat itse asiassa vanhan kristillisen rukousperinteen käsitteitä.  Karttusen luennolla tutustutaan lyhyesti kristillisen mystiikan opettajiin kirkon puolentoista ensimmäisen vuosituhannen aikana.

Luentosarjan toisessa osassa to 16.11. perehdytään Lutheriin mystikkona TT, prof. Antti Raunion johdolla. To 23.11. saadaan maistiaisia Ignatius Loyolan hengellisistä harjoituksista TT, psykoterapeutti Peppi Sieversin esittelemänä. To 30.11. luennoitsijana on TT, pastori Pauliina Kainulainen, joka käsittelee aihetta “Keskittävä rukous – uudelleen löydetty tie kristilliseen mietiskelyyn”.

Illat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Tilaisuudet ovat Joensuun ev.-lut. seurakuntien järjestämiä.

Luentojen materiaali löytyy luentojen jälkeen tapahtuman avoimilta FB-sivuilta .



Takaisin