02.05.2018 | Ajankohtaista

Saavu-messu Rantakylässä 6.5.

Rantakylän kirkossa järjestetään kaikille avoin Saavu-messu sunnuntaina 6.5. klo 10. Saavu-messut ovat luterilaisia jumalanpalveluksia, joissa saavutettavuus on huomioitu erityisen hyvin. Edellisen kerran Saavu-messua vietettiin Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän alueella liki 10 vuotta sitten.
 

Saavutettavassa messussa pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin erilaisten vammaisryhmien tarpeet. Messussa käytetään selkokieltä, ja koko messu tulkataan viittomakielelle sekä kirjoitustulkkaukselle. Kirjoitustulkkaus heijastetaan luettavaksi valkokankaalle.  Messussa on käytössä muun muassa pistevirsikirjat sekä induktiosilmukka kuulolaitteita käyttäviä kirkkovieraita varten.

 

Messussa on mukana myös avustajia, jotka auttavat tarvittaessa esimerkiksi siirtymisissä. Apua voivat tarvita esimerkiksi näkövammaiset tai liikuntavammaiset ehtoolliselle siirtymisen aikana. 

 

Jatkossa Saavu-messusta on tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne.
 



Takaisin