RippikoulutyöRippikoulu on Jeesuksen antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn perustuvaa seurakunnan kasteopetusta. Tarkastelemme yhdessä sitä uskontodellisuutta, josta pyhässä kasteessa tulemme osallisiksi. Elämä - usko – rukous Rippikoulussa kysymme yhdessä, mistä tulemme, minne olemme menossa ja kuka meitä ohjaa. Opettelemme elämään yhdessä ja arvostamaan toisiamme erilaisista mielipiteistä huolimatta. Tunnustelemme sellaista perustaa, jonka varassa uskallamme kulkea rohkeasti elämän polkuja ja kohdata myös eteen tulevat haasteet. Erityisesti ihmettelemme rakkautta, jota kolmiyhteinen Jumala osoittaa meitä kohtaan. Elämme kristillisenä seurakuntana Jumalan Sanasta ja sakramenteista. Rippikoulun raamit Rippikoulu on matka, jota kuljemme yhdessä. Sen kesto on vähintään puoli vuotta. Tuona aikana tutustutaan eri tavoin seurakunnan toimintaan ja opiskellaan yhdessä. Seurakuntaan tutustumisen voi suorittaa omaan tahtiin. Opetusta on jokaisella ryhmällä tiettyinä päivinä. Rippikoulun loppupuolella on tiivimpi opetujakso eli leiri tai opetuspäiviä. Rippikoulu päättyy konfirmaatioon eli vahvistamiseen. Konfirmaatiossa muistetaan kastetta sekä iloitaan ja kiitetään Jumalan armosta ja rakkaudesta. Nuoren puolesta rukoillaan, hänet siunataan ja hän lausuu yhdessä seurakunnan kanssa uskontunnustuksen sekä osallistuu pyhälle ehtoolliselle. Konfirmaatio antaa kastetulle kirkon järjestykseen liittyviä oikeuksia kuten oikeuden osallistua itsenäisesti ehtoolliselle, toimia kummina sekä äänestää kirkollisissa vaaleiss ja tulla vihityksi kirkollisesti täysi-ikäisenä. Perusteellisen tietopaketin rippikoulusta löydät kirkon rippikoulusivustolta. RIPPIKOULUT 2009-2010: Rippikoulut alkoivat Mikkelinpäivänä 4.10.2009! Lisätietoja täältä. Yhteystiedot: Rippikoulutyöstä vastaava pappi Kati Nissi puh. 040 7740 486 Nuorisotyönohjaaja Petri Jalovaara puh. 040 0120 914
|