Parasta on leikkiminen

Iltapäiväkerhojen idea on tarjota pienimmille koululaisille turvallinen iltapäivä – ja vanhemmille mahdollisuus tehdä työnsä rauhallisin mielin.
Noljakan kirkon alakerrassa roikkuu naulakoissa rivi iloisenvärisiä reppuja. On iltapäivä, kello yhden maissa, ja lisää lapsia tulee tipotellen koulusta kerhoon. Ensin on ohjelmassa käsien pesu, sitten tuodaan ohjaajalle reissuvihko – ja seuraavaksi on vuorossa läksyt.
– Meille tulee lapsia kahdesta koulusta, useasta eri ryhmästä. Nyt on menossa vielä tutusteluvaihe – kaikki eivät tunne toisiaan entuudestaan. Aikuinen valvoo, ettei ketään jätetä yksin, kertoo lastenohjaaja Satu Tukiainen.
– Alkusyksystä keksimme kerholle yhdessä nimen ja luomme yhdessä kerhon säännöt. Näin ne tuntuvat lapsista enemmän omilta.

Seurakunnan kerhossa ruokarukous
Noljakan kirkon iltapäiväkerhossa on paikka kolmellekymmenelle ekaluokkalaiselle. Koulutettuja ohjaajia on kolme. Kerhoon voi tulla koulusta heti kun koulupäivä päättyy.
Iltapäiväkerhossa on pääosassa vapaa leikki.
– Lapset ovat tehneet koulussa päivän töitä ohjatusti, ja siksi hänen on hyvä saada tilaa olla vapaammin.

– Se, että kerho on seurakunnan, näkyy siinä, että meillä on kerran viikossa kirkkovuoden aiheita väljästi mukaileva arkipyhäkoulu. Meillä luetaan myös ruokarukous ja arvoissa pidetään esillä lähimmäisen huomioimista, kertoo Tukiainen.
Kun kulkee iltapäiväkerhon tiloissa huoneesta toiseen, on helppo huomata, että tilaisuutta leikkiä käytetään tarmolla hyödyksi. Yhdet rakentavat legoilla, toiset leikkivät muumitalolla, kolmannet ovat majanrakennuspuuhissa. Nälkäisimmät havahtuvat kuitenkin keittiöstä leijailevaan tuoksuun ja lähtevät kurkkimaan mitä välipalapöytään katetaan.
– Tänään on pannukakkupäivä, huikkaa keittiövuorossa oleva Kirsi Kuivalainen iloisesti leikatessaan essu päällä pannarista sopivia paloja tarjolle. Kerholaisten ilmeistä päätellen sellainen päivä on hyvä!


Teksti: Virpi Hyvärinen